Viemärinhuuhtelukalusto

Viemärinhuuhtelukalusto

Monipuolisella kalustostollamme hoituu niin isot kuin pienemmätkin tehtävät. Meiltä löytyy myös kalustoa joka mahtuu ahtaisiin paikkoihin. Ajanmukainen ja tehokas laitteisto on edellytys korkealaatuisen työnjäljen aikaansaamiseksi.

Pieni combi-yhdistelmä

Tehokas huuhteluauto ahtaisiin tiloihin kuten esimerkiksi rivitalojen pihat. Soveltuu myös ahtaille teille joilla on painorajoitus ja paikalle ei päästä isokokoisella kalustolla (esim. mökkitiet)

Kuumavesi-imupaineyhdistelmäauto

Pieni mutta pippurinen työvälinen erityisesti hankalan lian irroitamiseen. Käyttää korkeapaineista kuumaa vettä hankalan lian kuten esimerkiksi rasvan irroittamiseen. Sisältää kahden kuution tankin joka voidaan täyttää ja tyhjentää tarpeen mukaan.

Perävaunullinen auto

Suuritehoinen viemärien huuhteluyhdistelmä

Suurella teholla varustettua huuhteluyhdistelmäajoneuvoa käytetään enimmäkseen teollisuustöissä joissa tarvitaan suurta kapasiteettia. Yksi esimerkki käytöstä on esimerkiksi pintaan kerääntyneen öljyn ja pohjalle painuneen veden erotelu paikan päällä. Lopuksi käyttökelpoinen öljy voidaan pumpata takaisin säiliöön eikä erillistä tyhjennystä kauempana sijaitsevaan varastosäiliöön tarvitse tehdä.

Putkistojen TV-kuvauskalusto

Kuvausauto

Kuvausauto on täysin itsenäinen yksikkö joka sisältää kaiken kuvauksessa tarvittavan kaluston. Auton takaosasta löytyvän kaapelikelan kautta saadaan tuoduksi kuva viemäristä auton monitoreille. Kamera välittää kuvausautoon värikuvaa sekä teknistä tietoa putkistosta esim. kaatokulmamittaustiedot. Kuvaus on tallennettavissa videoksi ja siitä saadaan standardien mukainen Win Cam raportointi.

Kuvausrobotteja

Kuvaustöissä käytettäviä robotteja eri tarkoituksiin ja eri kokoisille putkille

Nousevapäinen iso robottikamera

Yksi yleisimmin käytetyistä kuvauskalustoista, soveltuu erinomaisesti 500-1000mm kokoiselle putkelle.

Työnnettävä viemärikamera

Työnnettävä viemärikamera kääntyvällä päällä sisältää ohjausyksikön ja monitorin.